Jälkeenpäin hän mietti, miksei ollut pysähtynyt. Ajanut tien sivuun, aiheuttanut ketjukolaria, juossut ulos, uhmannut kaatosadetta, nolannut itseään, paljastanut uskottomuuttaan, lyönyt miestä, jonka kasvot vääristyivät sateesta. Pelastanut pientä tytärtään.”
Samana syksyisenä iltana, jona Elias Rosvik on päättänyt jättää viidennen rakastajattarensa, hänen teini-ikäinen tyttärensä katoaa. Tyttö keltaisessa sadetakissa seisomassa vanhemman miehen kanssa syyssateessa on kuva, joka jää Eliaksen viimeiseksi muistoksi. Kuva saa hänet etsimään tytärtä kuin riivattu vaimon upottautuessa suruun, ja pulloon.
Sama syksy jatkuu, ja Eliaksen vasta jätetty rakastajatar Maaria saa terapiavastaanotolleen uuden asiakkaan. Koulun harmain ja hiljaisin oppilas on muuttunut väkivaltaiseksi. Hänessä ui kala, niin hän sanoo uhmakkaan umpimielisesti, ilman kummempia selityksiä. Maaria ei saa pojasta otetta – eikä oikein omasta elämästäänkään.
Lumettomassa syksyssä hohtavat vain katuvalot, tv-ruudut ja puhelimien näytöt. Niiden saavuttamattomissa tapahtuu asioita, joita aikuiset eivät halua nähdä. On vain hämärää hapuilua vanhassa varastorakennuksessa, jossa nuoret päättävät ottaa vallan omiin käsiinsä, valaista itsensä.
Itsevalaisevat on intensiivinen ja riipaiseva romaani arjen kulissien romahtamisesta, hohtavista kaloista sekä aikuisten ja lasten maailmoja erottavasta pimeydestä.
